Ympäristöviikon koordinaattori - "Uskon, että tulevat sukupolvet pelastavat maailman"

Seudullisen Ympäristöviikon koordinaattori Sari Knuuti muistutti Radio Voiman haastattelussa lasten ja nuorten tietävän paljon kestävästä elämäntavasta.
- Näistä asioista puhutaan ihan päiväkodista lähtien. Lapset saavat lajitteluopastusta ja opastusta kestävän ruoan valitsemiseen. Uskon, että tulevat sukupolvet pelastavat maailman. Meidän pitäisi kuunnella tarkemmin ja uskoa, mitä he sanovat. Heillä on varmasti viisautta eri tavalla kuin meillä, huomautti Knuuti.

Knuuti haastoi kuuntelijat miettimään loppuvuoden 2019 aikana kulutuksen vähentämistä.
- Toivoisin, että kulutus pienenisi, ja ihmiset miettisivät todellakin, mitä tarvitsee ostaa uutena. Olisiko muita vaihtoehtoja? Voiko lainata? Ostaa ehkä käytettynä? Kannattaa miettiä peruskysymyksenä, että tarvitseeko oikeasti sitä asiaa, mikä tässä tuntuu siltä, että se olisi kiva saada. Vuoden teeman mukaisesti, voisi pikkaisen miettiä myös sitä, mitä syö ja päivätasolla ruokakaupassa, että kuinka paljon ruokaa joutuu hukkaan. Joutuuko heittämään roskiin ja huomaako omassa käytöksessään jotain, mitä pitäisi ehkä muuttaa, ja säästää luonnon lisäksi rahaa, Knuuti huomautti.

Seudullisen Ympäristöviikon Lahden päätapahtuma, Ympäristökylä lauantaina 21.9. klo 11-15 Kauppatorilla (Torikadun ja Aleksin kulmaus) sekä Aleksin monitoimialueella (torilta Lanun aukiolle).
Viikon ohjelma ja lisätiedot löytyvät osoitteesta www.ymparistoviikko.fi

Audio icon Lataa podcast (23.79 MB)