Lottovoitto ei takaa onnea, selviää Lahden Harrastajateatterin "Älä nuolaise" -näytelmässä

Lahden Harrastajateatterin kevään ensimmäinen ensi-ilta "Älä nuolaise" käsittelee hyvinkin ajankohtaisia aiheita. Ohjaaja-käsikirjoittaja Aarne Tarkaksen vuonna 1962 valkokankaalle tehty tarina kertoo lottovoiton saaneiden kaverusten, Jaskan ja Timon elämästä, kertoo Lahden Harrastajateatterin Päivi Semeri. Yli 60 vuotta vanha tarina istuu hyvin tähänkin päivään, kun aiheina ovat raha, rakkaus sekä petos.

Näytelmän ensi-ilta on lauantaina 10.3. Lahden Pikkutettarilla ja sen jälkeen tarjolla on vielä viisi esitystä. Lahden Harrastajateatterilla on kaksi erillistä ryhmää, joista toinen työstää toukokuussa ensi-iltansa saavaa, ranskalaisen Robert Thomaksen jännistysnäytelmää Kahdeksan.

Audio icon Lataa podcast (2.54 MB)