Lahdessa pääsee kokeilemaan omaishoitajan arkea kokemuksellisessa pakohuoneessa

johanna sottinen

Päijät-Hämeen omaishoitajien yhdistys avaa maanantaina kello 12 omaishoitoteemalla toteutetun kokemuksellisen pakohuoneen pariksi viikoksi omiin tiloihinsa Päijänteenkadulle.

– Tehtävärata on omaishoitajien kanssa yhdessä rakennettu, ja tiloissamme esillä olevat sattumukset ovat aitoja erilaisten omaishoitoperheiden tilanteita ja kokemuksia, Päijät-Hämeen omaishoitajat ry:n toiminnanjohtaja Johanna Sottinen sanoo Radio Voiman haastattelussa.

Sottisen mukaan ideana on madaltaa kynnystä tulla tutustumaan yhdistyksen toimintaan ja antaa ihmisille mahdollisuus tutustua omaishoitajien arkeen.

– Tavoitteena on tehdä omaishoitoa näkyvämmäksi, lisätä tietoa, kykyä ja tapoja puhua asiasta sekä madaltaa tavallisten ihmisten kynnystä tavata erityisperheitä. Erityisesti toivoisimme, että päättäjät ja eduskuntavaaliehdokkaat osallistuisivat tapahtumaan, jotta heillekin saataisiin oikeaa tietoa omaishoitajien arjesta.

Sottisen mukaan tilassa voi tulla vain piipahtamaan tai sitten viettämään pidemmän ajan tehtävien parissa.

Omaishoitoteemalla toteutettu pakohuone on avoinna ma 18.3.–pe 29.3. joka päivä kello 12–18 osoitteessa Päijänteenkatu 1, Lahti (Päijät-Hämeen omaishoitajat ry: n tilat).

Vapaa pääsy.

Audio icon Lataa podcast (19.93 MB)