Kirjaston saldot nollille tai lainaaminen ei helmikuussa onnistu, verkkomaksaminen tulee mahdolliseksi tämän vuoden aikana

Jo useamman vuoden ajan kirjaston velkasaldo on pitänyt maksaa puhtaaksi tammikuun aikana tai on joutunut lainauskieltoon.

- Tavallisesti lainauskielto astuu voimaan 10 eurosta, mutta nyt pitää ihan muutaman kymmenen sentin maksutkin maksaa pois tammikuun aikana tai joutuu lainauskieltoon, palvelupäällikkö Marja Haapaniemi kertoo Radio Voiman haastattelussa.

Lainausoikeus palautuu maksut hoitamalla. Velkasaldoa on voinut tulla myöhästymismaksujen lisäksi esimerkiksi noutamattomista varauksista.

Maksut voi maksaa missä tahansa Päijät-Hämeen yleisessä kirjastossa tai kirjastoautossa. Pankkikorttimaksumahdollisuus on kaikissa kirjastoissa lukuun ottamatta Sysmän ja Hartolan kirjastoja ja kirjastoautoja.

- Tämän vuoden aikana saamme järjestelmäämme päivityksen, jonka ansiosta maksut voi hoitaa verkkopankin avulla.

Audio icon Lataa podcast (4.37 MB)