Jorma Ratia eroaa kokoomuksen valtuustoryhmästä - "Valtuustossa päättäjien ja virkamiesten roolit ovat menneet sekaisin"

Lahtelainen valtuutettu Jorma Ratia kertoi maanantaina eroavansa kokoomuksen valtuustoryhmästä.

- Tämä ei ole hetken mielijohde, vaan pidemmän ajan kuluessa syntynyt päätös. Kysymys on paljolti siitä, että valtuustossa päättäjien ja virkamiesten roolit ovat menneet sekaisin. Virkoja annetaan päättäjille, jota ei pitäisi intressikonfliktien takia tehdä, Ratia avaa eronsa taustoja.

- Pidän erinomaisen tärkeänä sitä, että ajetaan vain yhteisiä asioita. Verotulot ovat laskusuunnassa, meidän on hyvin tärkeää pitää sosiaali-, koulutus ja terveyspuolella palveluverkko kunnossa. Näihin asioihin pitäisi keskittyä, eikä itsekkääseen vallanhakuun, jota en voi hyväksyä.

Ympäristöpääkaupunkihankkeen johtajahakua viikonloppuna Etelä-Suomen Sanomissa kritisoinut Ratia kertoo, että poliittinen valmistelu puuttui.

- Se meni mönkään siinä vaiheessa, kun kaupunginjohtaja Pekka Timonen halusi pitää päätösvallan itsellään ilman julkista hakua. Hankejohtajan viran palkka ei ole missään suhteessa itse hankkeeseen. Tämä on mielestäni mitä törkein poliittinen nimitys. Juridisesti tässä ei ole mitään moitteen sijaa, mutta menikö tämä moraalisesti ja oikeudenmukaisesti, on ihan eri juttu, Ratia sivaltaa.

Kysyttäessä loppuvaltuustokauden suurimpia ongelmia valtuutettu nimeää talouden.

- Olen parissa haastattelussa sanonut, että siinä tehtiin megaluokan virhe, kun hyvinvointiyhtymä perustettiin sotea silmällä pitäen. Kaikki päätösvalta ja taloudellinen valta menetettiin. Minä pelkään, että tässä tullaan sellaiseen velkataakkaan, että joudumme tarkastelemaan veroäyrejä, jollei kustannuksia saada joltain puolelta pois.

Ratia perustaa oman ryhmän loppuvaltuustokaudeksi, joka kantaa näillä näkymin nimeä Vielä virtaa.

 

Kuuntele podcast alta.

Audio icon Lataa podcast (10.88 MB)