FC Lahden nuori hyökkääjä Pyry Lampinen pyrkii ulkomaan kentille

Miesten Veikkausliigan FC Lahdessa ensimmäistä kertaa avauksen kokoonpanoon noussut 17-vuotias Pyry Lampinen onnistui heti maalinteossa sarjakärki Ilvestä vastaan. Lampinen onnistui jo aiemmin Suomen Cupin ottelussa Helsingin Jalkapalloklubia vastaan ollen näin seuran historian nuorin maalintekijä virallisessa ottelussa.

-Olen katsonut maalin moneen kertaan ja se oli hienosti pelattu tilanne. Ei sitä itsekään uskonut todeksi, mutta sinne se meni, Lampinen kertaa otteitaan tamperelaisia vastaan.  

Lampinen on FC Kuusysin kasvatti ja toteaa Lahden antaneen kaupunkina mainiot edellytykset fudiksen harrastamiseen.

-Aina jos on halunnut mennä kentälle, niin on päässyt Kisapuistoon, miksei muillekin kentille. Valmennus on ollut hyvää aina Kyykän junnuista tähän asti.

Valmennuksen lisäksi oppia on haettu kokeneempien pelaajien avustuksella.

-Viime kaudella FC Lahden kanssa treenatessa Pavel Osipovilta tuli monta hyvää vinkkiä. Lisäksi nykyjoukkueesta ​Jerónimo Amione, Ville Salmikivi ja Erik Törnros ovat antaneet hyviä neuvoja, Lampinen mainitsee.

Hyökkääjä kertoo harrastaneensa aiemmin koripalloa, yleisurheilua ja taekwondoa, mutta jalkapallo on aina ollut ykköslaji. Tällä hetkellä Lampinen opiskelee Lahden Lyseon urheilulukiossa.

-Unelma on pelata ulkomaille elääkseen, mutta nyt on tehtävä hyvää treeniä, jotta sinne päästään. Koulu on hoidettava kunnialla loppuun asti. En ole uravalintaa vielä tehnyt, mennään jalkapallo edellä.

 

Kuva: FC Lahden verkkosivut

Audio icon Lataa podcast (6.93 MB)