Entistä röyhkeämmät fillarivarkaat piinaavat Lahdessa

Pyörävarkaudet ovat lisääntyneet reippaasti Lahdessa. Tämän on huomannut myös Järvisen pyörä -myymälän pyörämekaanikko Juha-Pekka Jokelainen.
Hänen mukaan varkaudet ovat entistä röyhkeämpiä.

- Tuntuu, että varkaudet menevät yhä röyhkeämmäksi. Esimerkiksi omaa arvokkaampaa sähköpyörää yritettiin varastaa keskellä päivää kauppaliikkeen edestä näkyvältä paikalta ”rälläkällä”. Kerkesin olla kaupassa 5 minuuttia, mutta kerkesin väliin, hän kertaa tapahtumia viime viikolta.

Jokelainen uskoo, että yhä useampi pyörä viedään ulkomaille tavoittamattomiin. Samalla mitä ihmeellisemmät osat pyörässä alkaa kiinnostamaan varkaita.

- Monesti näissä osien varastamisessa on taustalle se, että niistä kootaan mahdollisuuksien mukaan uusia pyöriä. Osiksi kelpaavat kaikki, satulasta kettinkiin ja jarruista renkaisiin.

Omassa työssään Jokelainen näkee enemmän turhautuneita asiakkaita. Samalla ostospäätöksiä on tekemässä paljon varautuneita asiakkaita.

Juha-Pekka Jokelaisen vinkit pyörän omistajille ovat monille tutut.

- Kaikista parasta on viedä pyörä asuntoon sisälle. Jos se ei ole mahdollista, niin varastoon mahdollisimman tuhdilla lukolla tai u-lukolla kiinni.

Kaupungissa ja kodin ulkopuolella Jokelainen muistuttaa hyödyntämään kiinteitä paikkoja.

- Pyörä kannattaa kiinnittää johonkin kiinteään esineeseen tai esimerkiksi tolppaan. Sit on pyöräparkkeja, missä ovat pyöränlukituspaikat. Mahdollisimman näkyvälle paikalle, hän muistuttaa pyöräilijöitä.

Mikäli uuden pyörän ostoa miettii verkkokaupasta, hän kehottaa pitämään silmät auki ja kyselemään lisää asiakirjoja pyörästä.

- Esimerkiksi voi tarkastaa, onko kuittia pyörästä. Täsmääkö tiedot ja jos on paperit pyörästä, täsmäävätkö ne runkonumeroon. Onko (runko)numero tallella vai onko se poistettu esimerkiksi jollakin keinolla? Jos ostetaan kalliimpaa harrastepyörää, näyttääkö se myyjä harrastajalta vai ei? Keinoja on paljon, mies muistuttaa.

Lahden tilannetta pyörävarkauksissa hän pitää huonona.

- Tässä kaupungissa on ihan sama onko pyörä vanha vai uusi. Kaikki häviää, jos se on saatavilla.
 

Pyöräilijöiden harmiksi varkaudet ovat lisääntymässä Lahdessa.

Audio icon Lataa podcast (9.64 MB)