Eedeniin-kappaleen julkaissut tangokuningas Teemu Roivainen suuntaa pitkästä aikaa keikoille!



Vuoden 2014 tangokuningas Teemu Roivainen on julkaissut uutta musiikkia. Eedeniin-niminen biisi on popahtavampaa Roivaista. Se on samalla on maistiainen ensi vuonna ilmestyvältä uutuuslevyltä. Uusi materiaali on tehty yhdessä Leevi Laurin kanssa.

- Eedeniin kappaleen taustalla on kahden ihmisen selviytymistarina, Teemu Roivainen kertoo ja toivoo, että jokainen löytää biisistä tarvitsemensa.

- Meillä ei ole tapana ihan valmiiksi pureskella ihmisille tekstejä. Se jättää jokaiselle tulkinnan varaa. Voi tehdä omia johtopäätöksiä ja samaistua joihinkin kohtiin tai sitten ei, Roivainen avaa biisin tarinaa Radio Voiman Kristoffer Ignatiuksen haastattelussa.

Teemu Roivainen pääsee yhtyeensä kanssa pitkästä aikaa keikoille, joita on buukattu artistille mukavasti.

- Huomenna (pe 24.7.) lähdetään liikkeelle Hämeenlinnasta. Yllättävän tiiviiltä näyttää nyt kalenteri, mikä on tosi kiva. Me ollaan tehty parikymmentä keikkaa kuukaudessa poikien kanssa viimeisinä vuosina. Ei ne kauas enää heitä siitä. Kyllä se on intohimo päästä soittamaan ja laulamaan liveyleisölle, laulaja miettii.

Kuuntele Eedeniin-kappale tästä!

Kuuntele koko haastattelu

Audio icon Lataa podcast (7.05 MB)