Brädin tuore sinkku Pakomatka on rakkauslaulu, mutta sisältää myös tärkeän muistutuksen teknologiaan liittyen

Brädi (Kari Härkönen) julkaisi tänään perjantaina 19.7. uuden singlen Pakomatka (feat. Redrama). Brädillä on juhlavuosi käynnissä, sillä artistilla tuli keväällä ikää mittariin 40 vuotta. Lisäksi ensimmäisestä omakustanteesta tulee tänä vuonna täyteen 20 vuotta.

 -Meillä oli joulukuussa upea Rähinä Recordsin 20-vuotiskonsertti Helsingin jäähallissa, joten omat juhlat ovat jääneet vähäisemmälle huomiolle. Ensimmäinen oma demo oli intissä mukana vuonna 1999, on ollut mahtava matka, räppäri muistelee.

Yksityiselämän puolella Brädillä on uusi tuore rakkaus ja artisti paljastaa Radio Voiman haastattelussa olevansa parantumaton romantikko.

 -Jos biisi tuo uutta bensaa tankkiin musarintamalla, niin tyttöystävä motivoi ja tuo uutta nostetta ja iloa meininkiin. Tässä on aika pitkään niistä vuosista, kun piti olla katu-uskottava ja kova jätkä. Nyt voi nelikymppinen hyvin tehdä rakkauslauluja kotirouville, Brädi naurahtaa.

Pakomatkassa on rakkauslaulun tematiikkaa, mutta taustalla on myös syvempi viesti.

 -Siinä on sellainen pieni valistava ote myös. Se on maailman surkein ajatuskuva, että on ns. rakastunut pari, jotka katsoo vain luurejaan eikä toisiaan. Jos mä saan tällä muistutettua, että ihmiskontakti on teknistä kontaktia tärkeämpi, niin ollaan onnistuttu, Brädi summaa kappaleen sanomaa.

Pakomatka on kuultavissa mm. YouTubessa ja Spotifyssa.

Audio icon Lataa podcast (12.65 MB)