Lahdessa auraajat saaneet kehotuksia vaihtaa ammattia – ”Viikonlopun olosuhteet ovat haastavat”

Lahden kaupungin ylläpitovalvoja Pasi Leppäaho kertoo Radio Voiman haastattelussa, minkälaista palautetta auraajille on tullut. Leppäaho kuvailee myös sääolosuhteita hankaliksi.

- Sulaan maahan tuli rytinällä lunta märkää lunta, joka ehti tallaantua ja pohjalle tehty suolaus ei joka paikassa riittänyt tai toiminut ja polanteita pääsi syntymään, Leppäaho kuvailee.

Leppäaho kertoo, että palautteita on tullut paljon ja suurimmassa osassa kehotetaan auraajia vaihtamaan ammattia.

- Kehuja ei ole tullut, mutta ei ole syytä röyhistellä, kun linja-autoja on jäänyt mäkiin kiinni. En itse ollut eilen töissä, mutta näin olen kuullut.

Lataa podcast (4.93 MB)